Elämä ja Valo ry:n säännöt

1§                  Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Elämä ja Valo ry.

Nimeä voidaan käyttää myös romanikielisenä D¸iviba ta Jang.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen toiminta on valtakunnallista.

 

2§                  Yhdistyksen tarkoitus

Yhdistyksen toiminnan perustarkoituksena on kristillisellä arvopohjalla edistää romanien henkisen hyvinvoinnin kasvua, selviytymistä arkielämän haasteissa sekä kehittää romaniväestön yhteisöllisyyttä. Romanien henkistä ja sosiaalista kasvua kehitetään mm. hengellisen opetuksen kautta sekä osallistamalla romaniväestöä seurakuntien toimintaan.

Tarkoituksena on myös romaniväestön muu yhteiskunnallinen osallistaminen, sekä kriisitilanteessa olevien romanien henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistäminen ja heidän elämänlaatunsa parantaminen humanitaarisen avun kautta. Yhdistyksen toiminta käsittää avustuskohteita koti- ja ulkomailla.

 

3§                  Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää hengellisiä opetustilaisuuksia ja muita vastaavia tapahtumia, kerho-, esitelmä-, leiri- ja koulutustoimintaa sekä muuta niihin verrattavaa toimintaa. Tämän lisäksi yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi

  • ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä
  • hankkia varoja järjestämällä asianmukaisella luvalla vaatteiden ja tavaroiden keräyksiä, rahankeräyksiä ja arpajaisia
  • koota järjestämissään tilaisuuksissa niihin osallistuvien keskuudessa vapaaehtoisia kolehteja sellaisella tavalla, ettei sitä voida pitää varsinaisena rahankeräyksenä ja
  • harjoittamalla tarkoitukseensa liittyvää kustannustoimintaa.

 

4§                  Jäsenet ja jäsenmaksut

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen periaatteet ja tarkoituksen. Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa. Varsinaiset jäsenet ja kannatusjäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Varsinaisen jäsenen hakemuksesta tulee ilmetä hakijan seurakunnan suositus.

Kannatusjäsenellä on puheoikeus, mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Kannatusjäsen ei voi tulla valituksi yhdistyksen hallitukseen.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa. Kunniapuheenjohtajan ja kunniajäsenten arvo on elinikäinen.

Liittymis- ja jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous ja ne voivat olla erisuuruisia eri jäsenryhmille.  Fake Ray Bans Kunniapuheenjohtajat ja kunniajäsenet eivät suorita liittymis- ja jäsenmaksuja.

 

5§                  Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. oakley sunglasses sale Ero astuu voimaan ilmoituksesta.

Erääntyneen jäsenmaksunsa laiminlyöneen jäsenen voi hallitus erottaa yhdistyksestä. Tämän lisäksi hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksen jäsenyydestä, jos jäsen on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

Ennen jäsenen erottamista yhdistyksen hallituksen on ilmoitettava hänelle erottamisaikomuksesta ja varattava jäsenelle tilaisuus tulla kuulluksi.

 

                  Hallinto

Yhdistyksen asioita hoitaa cheap nhl jerseys hallitus, johon kuuluu seitsemän (7) varsinaista jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä.

Yhdistyksen syyskokous valitsee hallituksen varsinaiset jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan kuitenkin siten, että erovuorossa vuosittain on kaksi (2) tai kolme (3) varsinaisista jäsenistä. Erovuoroisuuden määrää kahtena ensimmäisenä vuotena arpa, sitten vuoron mukaan.

Yhdistyksen syyskokous valitsee varajäsenet vuodeksi kerrallaan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta tai enemmistön hallituksen jäsenistä sitä vaatiessa. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään neljä (4) sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Sihteein ja rahastonhoitajan hallitus valitsee joko keskuudestaan tai ulkopuolelta.  Hallitus vahvistaa toimintasuunnitelman ja talousarvion kullekin tilikaudelle.

 

7§                  Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai sihteeri, kaksi yhdessä.

 

8§                  Tilikausi ja tilintarkastus/toiminnantarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen, hallituksen kokousten pöytäkirjat ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille tai tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

 

9§                  Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- Lampada ja puheoikeus. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Kutsu yhdistyksen kokoukseen toimitetaan vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta jäsenille  joko kirjeitse yhdistyksen jäsenluettelossa oleviin osoitteisiin, ilmoittamalla kokouksesta yhdistyksen nettisivustolla tai yhdistyksen toimittamassa Elämä ja Valo -lehdessä.

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • kokouksen avaus
  • valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  • todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
  • käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • kokouksen avaus
  • valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  • todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
  • valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
  • valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa
  • käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

 

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 

10§                Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään cheap nfl jerseys kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen Cheap Jordans tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

 

11§                Muut säännöt

Näiden sääntöjen ulkopuolelle jäävissä asioissa noudatetaan yhdistyslakia.